TIHC jäi Muikin jalkoihin

Perjantaina 24.3.2017 Hannulanmäen jäähallissa kohtasivat Suomi-sarjan karsintaottelussa TIHC ja Muik Hockey. Joukkueet tarjosivat yleisölle vauhdikkaan ottelun josta ei tilanteita uupunut. Vierailijat olivat alusta saakka ottelussa terävämmällä jalalla liikenteessä eikä kotijoukkue saanut peliään kunnolla pyörimään. Ottelun puoliväliin saakka numerot tulostaululla pysyivät tasaisina, mutta toisen erän päätteeksi valotaululla loisti vieraiden 1-4 johtolukemat. Kolmannessa erässä kotijoukkueen kiri ei…

TIHC jatkaa voitoitta Suomi-sarjan karsinnoissa

Sunnuntaina 19.3.2017 Hannulanmäen jäähallissa kohtasivat Suomi-sarjan karsintaottelussa TIHC ja Kiekkokopla. Joukkueet tahkosivat vauhdikkaan ja tasaväkisen ottelun torniolaisyleisön edessä. Kotijoukkue sai otteluun hyvän lähdön ja siirtyi varhaisessa vaiheessa jo 2-0 johtoon, mutta vierailijat tulivat tasoihin heti toisen erän alkajaisiksi. Varsinaisen peliajan päättyessä tulostaululla loisti 3-3 lukemat ja edessä oli jatkoaika. Molemmilla oli viisiminuuttisella paikkansa ratkaista ottelu…