Sastamolo vei maalikarkelot

Sunnuntaina 21.10.2018 Tervahallilla kohtasivat kakkosen kamppailussa Sastamolo ja AV. Joukkueet tahkosivat maaleja lähes tasatahtiin läpi ottelun. Toisessa erässä kotijoukkue sai jo reilun kaulan aikaiseksi, mutta vieraat rokottivat tehokkaasti paikoistaan ja nousivat vielä taistelemaan pisteistä kolmannen erän alussa. Vaikka kotijoukkueen päädyssä heiluikin useaan otteeseen, niin siitä huolimatta vieraspäädyssä verkot pullistelivat vieläkin useammin. Päätössummerin pärähtäessä tulostaululla oli…

Sastamolon johto oli sulaa

Sunnuntaina 1.10.2017 Tervahallilla kohtasivat kakkosen kamppailussa Satamolo ja AV. Isännät hallitsivat kenttätapahtumia ja siirtyivät jo varhaisessa vaiheessa ottelussa johtoon. Toisessa erässä Sastamolo vankisti asemiaan ottelussa iskien pari lisämaalia. Varsinaista hätää kotijoukkueella ei ollut vierailijoiden harvojen tilanteiden kanssa. Kolmannessa erässä ottelu näytti jo ratkeavan lopullisesti kun kotijoukkue iski illan neljännen osumansa. AV ei kuitenkaan ollut ratkeamisesta…