KaDy liian vahva FC Kemille

Sunnuntaina 25.2.2018 Tervahallilla kohtasivat liigaottelussa FC Kemi ja KaDy. Joukkueet tarjosivat runsaslukuiselle yleisölle vauhdikkaan ja viihdyttävän pelin, jossa KaDy oli hallitseva osapuoli. FC Kemin puolustus onnistui kuitenkin hyvin sulkemaan KaDylta pahimmat tekopaikat pois pitäen pelin tasaisena. Ensimmäisellä jaksolla sarjakärki onnistui kertaalleen maalinteossa ja tauolle siirryttiin vierasjohdossa 0-1. Toisella jaksolla FC Kemin takaa-ajo ei tuottanut toivottua…

FC Kemi taisteli pisteet PP-70:ltä

Sunnuntaina 18.2.2018 Tervahallilla kohtasivat liigakamppailussa FC Kemi ja PP-70. Molemmat joukkueet puolustivat tiiviisti ja tahkosivat tasaisissa merkeissä läpi ottelun. Pallonhallinta oli kotijoukkueella, mutta kunnon maalipaikoille punapaidat eivät tahtoneet millään päästä. Ensimmäisen jakson loppupuolella FC Kemi sai kuitenkin väännettyä johto-osuman, jonka turvin kotijoukkue siirtyi tauolle johdossa. Toisella jaksolla peli jatkui yhä tasaisena, kummankin joukkueen pelistä oli…

Ilves haki pisteet FC Kemiltä

Lauantaina 25.11.2017 Tervahallin matolle astelivat liigakamppailuun FC Kemi ja Ilves. Joukkueet tahkosivat tasaisen ottelun, jossa kumpikin pelasi tarkkaa puolustuspeliä. Ensimmäisellä jaksolla kumpikin joukkue onnistui maalinteossa ja tauolle suunnattiin kotijoukkueen johtaessa ottelua lukemin 2-1 aivan jakson loppuhetkillä syntyneellä osumalla. Toinen jakso alkoi vähintään yhtä räväkästi kuin ensimmäinen loppui, kun vierailijat tasoittivat ottelun lukemiin 2-2 heti jakson…

SoVo kiri pisteen Kemiltä

Sunnuntaina 8.10.2017 Tervahallissa kohtasivat liigaottelussa FC Kemi ja SoVo. Joukkueet tarjosivat vauhdikkaan ja viihdyttävän ottelun katsojille. Vierailijat siirtyivät ensimmäisellä jaksolla varhaisessa vaiheessa johtoon, mutta tauolle suunnattiin kotijoukkueen 2-1 johtolukemissa. Toisella jaksolla SoVo tasoitti ottelun ennen kuin kemiläisten maalihanat aukesivat kunnolla. Toisen jakson puolivälissä peli näytti selvältä, kun FC Kemi viimeisteli jo 5-2 lukemat. SoVo kiri…

PS Kemi vei Meri-Lapin derbyn

Sunnuntaina 12.5.2013 Karihaaran tekonurmella kohtasivat Pohjois-Suomen kakkosessa PS Kemi ja TP-47. Kemiläiset onnistuivat nappaamaan kauden ensimmäisestä Meri-Lapin derbystä täyden pistepotin 2-1 voiton myötä. Aluksi voi perehtyä valmentajien mietteisiin ottelusta. PS Kemi – TP-47, 12.5.2013, otteluanalyysi Tommy Taylor PS Kemi – TP-47, 12.5.2013, otteluanalyysi Oleg Eprintsev   Joiden jälkeen voikin katsastaa vielä itse ottelun. PS Kemi…

Kuninkaat avasivat sarjakautensa voitolla

Palloeura Kemi Kings kohtasi Karihaaran tekonurmella 27.4.2013 Pohjois-Suomen kakkosen avauskierroksella Kerho 07:n Seinäjoelta. Aluksi päävalmentaja Tommy Taylorin mietteitä ottelusta lontooksi. PS Kemi – Kerho 07, 27.4.2013, otteluanalyysi Perään voi katsastaa sitten tilannekoostetta ottelusta. Vierailijat hallitsivat varsinkin ensimmäisellä puoliajalla keskikentän peliä ja kenties pelitapahtumiakin tämän johdosta, mutta kotijoukkue onnistui rakentamaan ottelun vaarallisimmat maalintekopaikat. Kerhon maalipaikat jäivät…

Toisen puoliajan maalijuhlat

Torstaina 5.7.2012 aurinko helli Sauvosaaren urheilupuistoon saapunutta yleisöä. Viheriöllä kohtasivat kakkosen pohjoislohkon ottelussa PS Kemi ja HauPa Haukiputaalta. Auringon lisäksi yleisöä helli kotijoukkue. Ottelun ensi minuuteista lähtien kentällä nähtiin vain yksi joukkue. PS Kemi oli läpi ottelun liikkeellä paremmalla jalalla. Liikkuminen oli vierailijoita parempaa ja pallo liikkui pelaajien tapaan mallikkaasti. Ottelussa pelitempo oli punapaitaisella kotijoukkueella…