Kerho ei syttynyt taisteluun

Sunnuntaina 27.9.2015 Pohjan stadionilla kohtasivat kakkosen ottelussa TP-47 ja Kerho 07. Ottelu oli lähinnä kotijoukkueen näytöstä. TP siirtyi aikaisessa vaiheessa johtoon eikä vierailijat saaneet missään vaiheessa takaa-ajoa kunnolla alkamaan. Kotijoukkueen agressiivinen karvaus tuotti toivottua tulosta ja tauolle suunnattiin 3-0 lukemissa. Toisella puoliajalla vierailijatkin pääsivät paremmin maalipaikkoihin, mutta viimeistely ontui. Kotijoukkueella sen sijaa tuntui onnistuvan kaikki.…

Tornio nujersi Kerhon Haaparannalla

Sunnuntaina 7.6. Haaparannalla kohtasivat kakkosen ottelussa TP-47 ja Kerho 07. Vierailijat hallitsivat ottelun alkua ja loivat tilanteita kotijoukkueen maalille saamatta pelivälinettä kuitenkaan verkon perukoille. Kotijoukkueen peli piristyi mitä pidemmälle ottelussa edettiin. TP-47 hyödynsi maalipaikkansa vierasjoukkuetta paremmin ottelun molemmilla puoliskoilla ja vei ottelun nimiinsä lukemin 3-0. Pohjolan Sanomat: TP-47 – Kerho 07, 7.6.2015

PS Kemi kaatoi Kerhon

Lauantaina 10.8.2013 aurinkoisessa Sauvosaaren urheilupuistossa kentälle marssivat Kakkosen Pohjoisen lohkon otteluun Palloseura Kemi ja Kerho 07. Lohkon kärkisijaa pitävä Kemi hallitsi ottelun kulkua, mutta vierailijat pääsivät myös hyvin tonteille varsinkin ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Ensimmäinen 45 minuuttinen ei kuitenkaan tarjonnut yleisölle maaleja, useista hyvistä paikoista huolimatta. Kotijoukkue aloitti toisen puoliajan väkevästi ja siirtyi nopeasti johtoon. Ote…

Kuninkaat avasivat sarjakautensa voitolla

Palloeura Kemi Kings kohtasi Karihaaran tekonurmella 27.4.2013 Pohjois-Suomen kakkosen avauskierroksella Kerho 07:n Seinäjoelta. Aluksi päävalmentaja Tommy Taylorin mietteitä ottelusta lontooksi. PS Kemi – Kerho 07, 27.4.2013, otteluanalyysi Perään voi katsastaa sitten tilannekoostetta ottelusta. Vierailijat hallitsivat varsinkin ensimmäisellä puoliajalla keskikentän peliä ja kenties pelitapahtumiakin tämän johdosta, mutta kotijoukkue onnistui rakentamaan ottelun vaarallisimmat maalintekopaikat. Kerhon maalipaikat jäivät…