JBK taipui KCFC:n käsittelyssä

Sunnuntaina 4.10.2020 Sauvosaaren urheilupuistossa kohtasivat kakkosen kamppailussa Kemi City FC Ja JBK. Isännät ottivat ottelun haltuun ensi minuuteilla ja vyörytti tilanteita vahvasti vieraspäätyyn. Reilun vartin jälkeen paine tuotti tulosta, kun pallo vietiin pilkulle josta kemiläiset siirtyivät 1-0 johtoon. Pian tämän jälkeen tulostaululla komeili jo 2-0 lukemat vastahyökkäyksen päätteeksi. Vieraat pääsivät paremmin mukaan peliin puoliajan edetessä…

TP:lle kauden avauspiste

Sunnuntaina 3.6.2018 Haaparannalla kohtasivat kakkosen kamppailussa TP-47 ja JBK. Vierailijat olivat ensimmäisellä jaksolla hallitsevampi osapuoli ja tauolle siirryttiinkin JBK:n johtaessa ottelua. Toiselle puoliajalle kotijoukkue tuli suoraviivaisemmalla hyökkäyspelillä jonka myötä pääsi paremmin mukaan peliin ja onnistui luomaan tilanteita vastustajan maalille. Tunnin tahkoamisen jälkeen kotijoukkue onnistui tasoittamaan ottelun ja reilua varttia myöhemmin TP meni johtoon. Punapaitojen taistelu…

TP otti eroa häntäpäähän

Lauantaina 2.8.2014 Pohjan stadionilla kohtasivat kakkosen ottelussa TP-47 ja JBK Pietarsaaresta. Ottelu oli pitkälti tasaista keskialueen vääntöä. Kummallakin joukkueella oli muutamia oivallisia maalipaikkoja. Viimeistelyssä kotijoukkue oli paremmassa vireessä. TP karkasi ensimmäisellä puoliajalla kahden maalin karkumatkalle. Johto kesti loppuun saakka eikä vierailijat päässeet maalikehikoita lähemmäksi kavennusta. Sarjapisteet Tornioon 2-0 voiton myötä. TP-47 – JBK, 2.8.2014

JBK taipui PS Kemin käsittelyssä

Lauantaina 24.5.2014 Karihaaran tekonurmella kohtasivat Kakkosen kamppailussa PS Kemi ja JBK. Kotijoukkue hallitsi ottelua latoen taululle 5-0 lukemat joiden jälkeen jalka nousi kaasulta ja vierailijat pääsivät mukaan otteluun. JBK:n kiri alkoi kuitenkin liian myöhään eikä vieralijat saaneet kurottua etumatkaa kiinni. Loppulukemat 5-3 ja PS Kemi jatkaa voittojen tiellä. PS Kemi – JBK, 24.5.2014