K-Laser jätti RoKin pisteittä

Keskiviikkona 4.10.2017 Perämeren jäähallissa kohtasivat nuorten mestiksen ottelussa RoKi ja K-Laser. Sarjataulukon eri päissä majailevat joukkueet tarjosivat vauhdikkaan ja tasaisen pelin. Kaksi ensimmäistä erää mentiin tasaisissa merkeissä ja kummallakin joukkueella oli maalipaikkansa. Vierailijat hyödynsivät tilanteensa paremmin ja kolmanteen erään lähdettiin 0-2 K-Laserin johdossa. Kotjoukkue aloitti viimeisen erän väkevästi kaventaen heti aloituksen jälkeen. Vierailijat löysivät kuitenkin…

K-Laser kukisti RoKin

Keskiviikkona 6.9.2017 Perämeren jäähallilla kohtasivat nuorten Mestiksen kamppailussa RoKi ja K-Laser. Ottelu alkoi RoKi:n kannalta murheellisesti, kun K-Laser siirtyi johtoon ottelun ensimmäisellä minuutilla. Vieraat veivät hienokseltaan tasaväkisen ottelun ensimmäistä erää. Toisessa erässä RoKi pääsi peliin paremmin mukaan ja heilutteli pariin otteeseen vieraiden verkkoja. Kolmanteen erään suunnattiin kuitenkin vieraiden johtaessa 3-4. Viimeisessä erässä K-Laser piti RoKin aisoissa ja…

TIHC kakkosen mestariksi

Lauantaina 11.3.2017 Hannulanmäen jäähallissa kohtasivat kakkosen toisessa finaaliottelussa TIHC ja Laser HT. Edellisenä päivänä torniolaiset olivat nousseet vieraissa kolmen maalin takaa rinnalle ja ohi. Kotiottelussaan TIHC ei halunnut päästää vieraita karkuun ja puolusti tiiviisti ensimmäisestä aloituksesta lähtien. Ottelusta muodostui tiukka ja vähämaalinen. Kolmanteen erään lähdettiin TIHC:n johtaessa 2-1. Vierailijoilla oli paikkansa nousta tasoihin ja vaikka…

TIHC:lle tappio harkkahöntsässä

Kiekkokausi lähestyy ja harjoitusottelut pyörivät jo Meri-Lapin jäähalleissa. Sunnuntaina 28.8.2016 Hannulanmäen jäähallissa kohtasivat harjoitusväännössä TIHC ja Kiekko-Laser A. Isännät aloittivat ottelun vahvasti ja hallitsivat ensimmäistä erää heiluttaen reppua pariin otteeseen. Toisessa erässä vierailijat pääsivät kuitenkin mukaan peliin ja ennen ottelun puoltaväliä tulostaululla olikin jo 3-3 lukemat. Vieraiden luistin liikkui myös viimeisessä erässä isäntiä paremmin ja…

Lämärit kesälomalle

Lauantaina 5.3.2016 Perämeren jäähallissa kohtasivat II-divisioonan toisella playoff-kierroksella Lämärit ja K-Laser. Edellinen ottelu päättyi K-Laserin juhliin murskaavin 16-3 lukemin. Parin toinen kamppailu oli tasaisempi, mutta loppujen lopuksi paremmuudesta ei jäänyt epäselvyyttä. Vieraiden liike oli parempaa eikä Lämäreiden maalituskailu helpottanut kotijoukkueen peliä lainkaan. Kolmanteen erään lähdettiin jännittävistä 2-4 lukemista, mutta erän aikana verkkoja heilutteli vain K-Laser…

KeLän kiri ei riittänyt

Lauantaina 6.2.2016 Perämeren jäähallilla kohtasivat kakkosen kamppailussa Lämärit ja K-Laser. Ottelusta muodostui kärkijoukkueiden tasainen vääntö. Ensimmäisessä erässä vierailijat näyttivät karkaavan, sillä tauolle siirryttiin 1-3 lukemissa. Toisessa erässä maalitehtailu kuitenkin hiipui ja ern ainokaisesta vastasi kotijoukkue. Kolmanteen erään päästiin siis kutkuttavasta tilanteesta 2-3. K-Laser onnistui iskemään erän alkupuoliskolla pari maalia ja ottelu näytti olevan pelattu. Kotijoukkue…

Lämäreiden takaa-ajo ei riittänyt

Lauantaina 24.1.2015 Perämeren jäähallissa kohtasivat kakkosen ottelussa Lämärit ja K-Laser. Tasaisessa väännössä iskettiin maaleja tasaiseen tahtiin. Kotijoukkue kuroi kahden maalin takaa pariin kertaan rinnalle, mutta tällä kertaa puristus loppui siihen. Vierailijat hyödynsivät kotijoukkueen lepsuilut ja veivät pisteet 5-7 (2-2, 1-3, 2-2) lukemin. Pohjolan Sanomat: KeLä – K-Laser, 24.1.2015

Lämärit kaatoi Kiekko-Laserin

Sunnuntaina 5.10.2014 Perämeren jäähallissa tahkottiin kakkosen pisteistä. Vastakkain luistelivat Lämärit ja K-Laser. Tasaisissa merkeissä edettiin aina kolmannen erän alkuun jolloin Lämärit riuhtaisivat irti vieraiden pihdeistä. Kaksi nopeaa ylivoimamaalia ratkaisivat täydet sarjapisteet kotijoukkueelle. Loppulukemat 6-4. Pohjolan Sanomat: Lämärit – K-Laser, 5.10.2014