KePS ja MBKU tasasivat pisteet

Lauantaina 12.11.2022 Tervahallissa kohtasivat kakkosen kamppailussa KePS ja MBKU. Tasaisessa ottelussa tahkottiin maaleja lähes vuoronperään. Ensimmäisellä jaksolla vieraat onnistuivat kuromaan hieman eroa kotijoukkueeseen, kun tauolle siirryttiin 3-5 lukemissa. Toisella jaksolla vieraat kasvattivat eroa isäntiin ennen kuin KePS aloitti takaa-ajonsa. Kotijoukkue nousi parissa minuutissa kolmen maalin takaa tasoihin ja jatkoi painetta vieraspäädyssä hakien johto-osumaa. Maalia ei…

MBKU taipui Monacon käsittelyssä

Keskiviikkona 6.1.2016 Tervahallissa kohtasivat kakkosen kamppailussa sarjaa johtava AS Monaco ja sarjassa tappioitta pelannut MBKU. kohtaaminen oli joukkueille kauden toinen. Ensimmäisessä mittelössä pisteet tasattiin lukemin 5-5. Kummallakin joukkueella oli ottelun ensimmäisellä jaksolla mahdollisuutensa maalintekoon, kotijoukkue hyödynsi paikkansa ja vastustajan virheet paremmin ja tauolle suunnattiin 3-0 lukemissa. Toisella jaksolla punakorttia heiluteltiin kumpaankin suuntaan ja MBKU pääsi…