Monaco murskasi HauPan

Sunnuntaina 21.2.2016 Tervahallilla kohtasivat kakkosen kamppailussa AS Monaco ja HauPa. Kotijoukkue hallitsi ottelua eikä antanut vierailijalle juurikaan mahdollisuuksia. Ensimmäisen jason tauottua tulostaululla välkkyi kotijoukkueen hyväksi 2-0 lukemat. Toisella jaksolla Monaco riuhtaisi kunnon kaulan ja loppusummerin pärähtäessä taululla komeili jo murskaavat 8-0 lukemat. Ottelu oli Monacon viimeinen kotiottelu sarjassa, eikä jatkopelejäkään ole luvassa, joten monacolaiset vetäytyvät…

Hercules rutisti Monacon ohi

Sunnuntaina 17.1.2016 Tervahallilla kohtasi kakkosen ottelussa AS Monaco ja Hercules. Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkue pelasi varmaa peliä jaonnistui kuromaan eroa vierailijoihin. Tauolle siirryttiin Monacon johtaessa 3-1. Toisella jaksolla isännät näyttivät jo karkaavan, kun maaliverkost heiluivat jälleen vieraiden päädyssä. Toisin kuitenkin kävi, kun Hercules sai kirinsä käyntiin 4-1 tilanteessa. Monaco ei saanut edes ylivoimalla lisättyä maalimääräänsä, vaan…

MBKU taipui Monacon käsittelyssä

Keskiviikkona 6.1.2016 Tervahallissa kohtasivat kakkosen kamppailussa sarjaa johtava AS Monaco ja sarjassa tappioitta pelannut MBKU. kohtaaminen oli joukkueille kauden toinen. Ensimmäisessä mittelössä pisteet tasattiin lukemin 5-5. Kummallakin joukkueella oli ottelun ensimmäisellä jaksolla mahdollisuutensa maalintekoon, kotijoukkue hyödynsi paikkansa ja vastustajan virheet paremmin ja tauolle suunnattiin 3-0 lukemissa. Toisella jaksolla punakorttia heiluteltiin kumpaankin suuntaan ja MBKU pääsi…

Monaco jatkaa kakkosen piikissä

Sunnuntaina 3.1.2016 Tervahallilla kohtasivat kakkosen ottelussa AS Monaco ja OsPa. Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti viimeistellen johto-osuman ensimmäisellä peliminuutilla. Toisen osuman jälkeen näytti jo vahvasti siltä, että kotijouukkue hoitaa ottelusta helposti pisteet, sillä vierailijat eivät olleet saaneet kunnon hyökkäyksiä aikaan. Toisin kuitenkin kävi. Vierailijat paransivat otteitaan pelin edetessä ja tauolle suunnattiin tasatilanteessa. Toisen jakson kotijoukkue aloitti…

KajHa laittoi hanttiin Monacolle

Sunnuntaina 13.12.2015 Tervahallilla kohtasivat kakkosen ottelussa AS Monaco ja KajHa. Vierailijat olivat liikkeellä kapealla ringillä, mutta onnistuivat laittamaan kotijoukkueen ottelussa tiukille. KajHa aloitti ottelun räväkästi viimeistellen ensimmäisen maalinsa jo 12 sekunnin jälkeen. Ensimmäisellä jaksolla ottelussa edettiin tasatahtiin eikä eroa paremmuudesta saatu selville. Toisella jaksolla Monaco niittasi tarvittavat maalit vierasjoukkueen verkkoon maalipaikkojensa tuhlailun lisäksi ja nappasi…

Monaco piti OPAn kurissa

Sunnuntaina 22.11.2015 Tervahallin kentälle marssivat kakkosen otteluun AS Monaco ja FC OPA. Joukkueet tarjoilivat yleisölle tasaisen futsalväännön. Ensimmäisellä jaksolla kumpikin joukkue onnistui pariin otteeseen maalinteossa ja tauolle siirryttiin tasatilanteessa. Kotijoukkue avasi toisen jakson räväkästi ja siirtyi johtoon ajassa 20:12. vierailijat loivat hyvää painetta Monacon päätyyn, mutta kotijoukkue kesti vyörytyksen ja iski pariin otteeseen nopeasti vastaiskuista.…

Santa Clausista ei vastusta Monacolle

Sunnuntaina 25.10.2015 Tervahallissa kohtasivat kakkosen ottelussa AS Monaco ja FC Santa Claus. Ensimmäinen jakso ottelusta tahkottiin kotijoukkueen selkeässä hallinnassa, mutta tasaisissa lukemissa. Toisella jaksolla harvalukuinen vierailija joutui taipumaan useaan otteeseen kotijoukkueen maalintekoharjoitusten edessä. AS Monaco – FC Santa Claus, 25.10.2015

Monaco taisteli loppuun asti

Lauantaina 14.2.2015 Tervahallilla kohasivat kakkosen kamppailussa AS Monaco ja HauPa. Kotijoukkue pääsi ensimmäisellä jaksolla jo turvallisen oloiseen 4-1 johtoon, mutta vierailijat nousivat vielä rinnalle viimeisellä minuutilla. Kotijoukkue taisteli kuitenkin loppuun asti ja saalisti täydet pisteet viime hetkien maalilla. Täyden pistepotin myötä AS Monaco onnistui kuromaan turvallisen raon putoamisviivaan. AS Monaco – HauPa, 14.2.2015