KePS sammutti PS Kemin karsintahaaveet

Lauantaina 1.10.2022 Sauvosaaren urheilupuistossa kohtasivat kolmosen paikallisottelussa sarjapaikkansa varmistanut KePS ja karsintapaikasta haaveileva PS Kemi. Isännät siirtyivät aikaisessa vaiheessa johtoon pisteeltä, mutta iloa ei riittänyt kauan, kun vieraat tulivat tasoihin heti seuraavasta hyökkäyksestä. PS kemi heilutteli ensimmäisellä puoliajalla verkkoja vielä kahdesti KePSin päädyssä ja tauolle siirryttiin 1-3 lukemissa. Toisella puoliajalla isännät kuitenkin laittoivat luukut kiinni omassa päässä ja nousivat tasoihin ennakkosuosikkien kanssa. PS Kemi oli tällä tuloksella vielä kiinni nousukarsintapaikassa, kun TP-47 – PonPa ottelu oli samanaikaisesti 2-2 tilanteessa Torniossa. Vieraat eivät kuitenkaan onnistuneet pitämään kiinni mahdollisuuksistaan, vaan Keps sammutti haaveet karsinnoista iskemällä 4-3 maalin. Nämä jäivät ottelun loppulukemiksi ja nousukarsintoihin suuntaa lohkovoittajana TP-47.

Lapin Kansa: KePS – PS Kemi, 1.10.2022