Sastamolo jahtaa yhä paikkaa pudotuspeleihin

Perjantaina 18.3.2022 Tervahallilla kohtasivat kakkosen kamppailussa Sastamolo ja KoskRi. Joukkueet tarjosivat yleisölle vauhdikkaan ottelun, jossa verkot heiluivat molemmissa päädyissä. Kotijoukkue aloitti maalinteon ja aloittikin sen rytinällä, kun reilun minuutin sisällä härkälauma oli siirtynyt 3-0 johtoon.
Vieraat tarvitsivat aikalisän ryhdistäytyäkseen ja tauko tulikin tarpeeseen. Ensimmäisen erän päättyessä ero oli kaventunut lukemiin 3-1. Toisessa erässä molemmat pääsivät kokeilemaan rankkaria, mutta verkot heiluivat vain kerran, kun kotijoukkue siirtyi 4-1 johtoon. Vieraat aloittivat päätöserän pirteästi kaventaen ensimmäisellä minuutilla, mutta kotijoukkue vastasi samalla minuutilla ja ero pysyi kolmessa. Päätössummerin ujeltaessa ero oli edelleen kolmessa maalissa, kun tulostaululla loisti 6-3 (3-1, 1-0, 2-2) lukemat joiden myötä Sastamolo jahtaa yhä paikkaa pudotuspeleissä.

Lapin Kansa: Sastamolo – KoskRi, 18.3.2022