TIHC valmisteli Lämärit sarja-avaukseen

Perjantaina 25.9.2020 Timitec areenalla tahkottiin harjoitusottelu paikallistaiston merkeissä, kun Lämärit haastoi TIHC:n. Ottelussa pelattiin kaksi 30 minuutin erää ja isännät roikkuivat ensimmäisen erän hyvin vieraiden mukana. Tauolle suunnattiin kuitenkin 0-2 vierasajohdossa. Toinen erä alkoi huomattavasti ensimmäistä vauhdikkaammin ja ensimmäisellä minuutilla taululla oli jo 0-3 lukemat. Erän edetessä myös isännät intoutuivat maalintekoon ja takooivatkin kolme rysää vieraiden päätyyn. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä TIHC onnistui ohittamaan kotijoukkueen viimeisen lukon seitsemän kertaa toisessa erässä. Summerin pärähtäessä tulostaululla tylyt 3-9 lukemat vieraille, joilla TIHC saatteli KeLän seuraavan päivän kauden avausotteluun.

Lapin Kansa: KeLä – TIHC, 25.9.2020