LRK:n kausi päättyy runkosarjaan

Sunnuntaina 9.2.2020 Remium Arenalla Haaparannalla kohtasivat liigakamppailussa LRK ja Kampparit. Pudotuspelipaikasta taisteleva LRK oli ottelussa pakkovoiton edessä.

Joukkueet tahkosivat tasaisen ottelun, jonka ensimmäisellä puoliajalla ei maaleja nähty. Sen sijaan useita hyviä tilanteita kummaltakin joukkueelta. Toiselle puoliajalle lähdettiin maalittomassa 0-0 tilanteessa. LRK siirtyi ottelussa johtoon vajaan tunnin pelin jälkeen ja piti pudotuspelihaaveet elossa. Kampparit kuitenkin tasoittivat ottelun varttia myöhemmin ja jälleen oltiin tukalassa tilanteessa kotijoukkueen osalta. Seuraavista maaleista ottelussa vastasi vierailijat. Ennen päätösvihellystä Kampparit latoi vielä kolme maalia ja vei pisteet ottelusta 1-4 lukemin. Tappion myötä LRK:n haaveet pudotuspeleistä katoisivat ja kausi päätyy kahden jäljellä olevan vieraspelin myötä runkosarjaan.

Lapin Kansa: LRK – Kampparit, 9.2.2020