FTK kaatoi KaDyn

Lauantaina 16.3.2019 Putaan urheiluhallilla kohtasivat liigaottelussa pudotuspeleihin tähyävä FTK ja KaDy. Vieraat aloittivat ottelun vauhdikkaasti siirtyen ensimmäisestä tilanteesta johtoon ja lisäten johtoaan ennen kymmenettä peliminuuttia. Kotijoukkue kiri kuitenkin ensimmäisellä puoliajalla rinnalle ja vielä ohi. Toiselle jaksolle lähdettiin FTK:n johtaessa 3-2. Toisella puoliajalla kotijoukkue piti KaDyn loitolla vaarallisilta paikoilta ja onnistui iskemään pallon vieraiden verkkoihin pariin otteeseen. Summerin päräyttäessä ottelun päättyneeksi tulostaululla oli 5-3 lukemat FTK:lle. Voitto ei kuitenkaan riittänyt pitämään FTK:n pudotuspelihaaveita yllä, sillä samaan aikaan FC Sport voitti MuSan, jonka myötä FTK:n mahdollisuudet pudotuspeleihin murenivat.

Lapin Kansa: FTK – KaDy, 16.3.2019