FTK:n pudotuspelimatkaan mutkia

Sunnuntaina Putaan urheiluhallilla kohtasivat liigaottelussa pudotuspeleihin hamuava FTK ja häntäpään Team Vanpa. Vierailijat lähtivät otteluun ennakkoluulottomasti ja johtikin ottelua ensimmäisen kympin jälkeen 2-0. FTK mursi kuitenkin vieraiden tiiviin puolustuksen kertaalleen ennen taukovihellystä ja toiselle puoliajalle lähdettiin 1-2 lukemista. Kotijoukkue aloitti toisen jakson vahvasti ja tuli ottelussa tasoihin heti toisen puolikkaan alussa. Vieraat kuitenkin puolustivat tiiviisti ja iskivät vahvasti vastaiskuista. Kun FTK:lle maalinteko tuotti tuskaa, niin vieraat hyödynsivät tilanteensa ja iski pallon rysään vielä pariin otteeseen. Loppusummerin pärähtäessä tulostaululla oli kotijoukkueen murheeksi 2-4 lukemat joiden myötä FTK:n pudotuspelimatkasta tuli mutkainen eikä kaikki ole enää omissa käsissä.

Lapin Kansa: FTK – Team Vanpa, 24.2.2019