FTK taistelee pudotuspelipaikasta

Lauantaina 26.1.2019 Putaan urheiluhallilla kohtasivat liigaottelussa FTK ja ACE. Joukkueet tahkosivat tasaisissa merkeissä läpi ottelun. Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkue oli ainoa joka onnistui maalinteossa ja tauolle siirryttiin FTK:n johtaessa 1-0. Vieraat aloittivat toisen jakson väkevästi ja tasoitti lukemiksi 1-1, kun pelikellossa oli vain reilut 20 sekuntia. Kamppailu eteni tasaisena ja tilanteita nähtiin molemmissa päädyissä. FTK siirtyi ottelussa johtoon reilu kolme minuuttia ennen päätössummeria. ACE otti reikäpaidan käyttöön välittömästi takaiskun jälkeen, mutta tästä ei ollut apua. FTK:n johto piti loppuun asti ja täydet pisteet jäivät Tornioon. Pisteiden myötä FTK taistelee edelleen pääsystä pudotuspeleihin.

Lapin Kansa: FTK – ACE, 26.1.2019