Paikallisväännöstä pisteet Rovaniemelle

Lauantaina 2.12.2017 Tervahallin askiin juoksivat paikallisvääntöön Sastamolo ja Santa’s United. Vierailijat aloittivat ottelun vahvasti siirtyen jo 0-2 johtoon viiden peliminuutin jälkeen. Kotijoukkue sai kuitenkin pelijuonesta kiinni ja tuli vielä ensimmäisessä erässä rinnalle ja jatkoi  senkin jälkeen maalitehtailuaan takoen viisi maalia ennen summerin pärähdystä. Toisessa erässä maaliverkot heiluivat vain kertaalleen Sastamolon päädyssä ja kolmanteen erään lähdettiin härkälauman johtaessa ottelua 5-3. Päätöserään vierailijat saivat jälleen loistavan alun ylivoiman turvin ja kiri maalit tasoihin alta kahden minuutin. Jännitysnäytelmä ratkesi lopulta reilu minuutti ennen loppua, kun Santa’s United onnistui venyttämään verkkoja kemiläisten päädyssä vieden paikalliskamppailun nimiinsä 6-7 lukemin.

Lapin Kansa: Sastamolo – Santa’s United, 2.12.2017