Suomi taisteli Ruotsin kumoon

Sunnuntaina 27.8.2017 Perämeren jäähallin jäälle luistelivat Suomi ja Ruotsi U17 Finnkampen ottelussa. Joukkueet olivat kohdanneet toisensa viikonlopun aikana jo kahdesti aiemmin Rovaniemellä. Kumpikin oli onnistunut nappaamaan yhden voiton vyölleen. Sunnuntain ottelu oli tasainen vääntö joukkueiden kesken. Kolmannen erän alkupuolella näytti, että länsinaapuri nappaa toisen voittonsa, kun lukemat olivat jo 2-5 ruotsalaisten hyväksi. Suomi kuitenkin taisteli loppuun asti ja sai kammettua tilanteen tasoihin ennen kolmannen erän päätössummeria. Suomi kruunasi hienon loppukirinsä onnistuen jatkoajalla maalinteossa vieden ottelun nimiinsä 6-5 ja Finnkampenin otteluvoitoin 2-1.

Lapin Kansa: Suomi – Ruotsi, 27.8.2017