FC Kemin viimeistely tökkii

Lauantaina 11.6.2016 Sauvosaaren urheilupuiston pääkentällä kohtasivat kolmosen ottelussa FC Kemi ja AC Takinkääntäjät. Kotijoukkue hallitsi tilanteiden valossa ottelun ensimmäistä jaksoa mielin määrin. Maalinteko kuitenkin tökki, pallo toimitettiin vain kertaalleen vierailijoiden rysään ja tällöinkin tilanne vihellettiin paitsioksi, valitettavasti virheellisesti. Tauolle siirryttiin tasalukemissa 0-0. Toisella jaksolla vierasjoukkue pääsi hieman paremmin mukaan peliin ja sai luotua muutaman paikan FC:n maalille. Reilun tunnin pelin jälkeen vierailijat onnistuivat toimittamaan pelivälineen maaliverkkoihin ja siirtyivät 0-1 johtoon. Kotijoukkueen kiri ei tuntunut lähtevän käyntiin millään, mutta lohtua toi loppuhetkillä kuudentoista tuntumaan tuomittu vapari jonka kotijoukkuee hyödynsi tasoittaen lukemiksi 1-1. Näihin lukemiin ottelu myös päättyi ja sarjapisteet tasattiin joukkueiden kesken.

Pohjolan Sanomat: FC Kemi – AC Takinkääntäjät, 11.6.2016