TP:n voittoputki sai jatkoa

Lauantaina 21.5.2016 Gränsvallenilla kohtasivat kakkosen kamppailussa TP-47 ja OPS. Ottelusta ei käänteitä puuttunut. Ottelua oli ehditty pelata reilu viisi minuuttia kun tulostaululla välkkyi 1-1 lukemat. Ensimmäisellä jaksolla kumpainenkin onnistui vielä kertaalleen ennen tauolle siirtymistä. toisella puoliajalla vierailijat ottivat komennon ottelussa. Kotijoukkue joutui puolustuskannalle eikä tilannetta helpottanut tunnin pelin jälkeen saatu punakortti. Vierailijat eivät kuitenkaan onnistuneet viimeistelyssään ja niinpä kotijoukkue käytti puoliajan ainokaisen paikkansa aivan ottelun viime hetkillä hyväkseen. OPS ei saanut enää kiriä päälle ja näin torniolaisille kauden neljäs voitto.

Pohjolan Sanomat: TP-47 – OPS, 21.5.2016