Sastamolo etenemässä lohkovoittoon

Lauantaina 13.2.2016 Tervahallissa kohtsivat kakkosen ottelussa Sastamolo ja Santa’s United. Härkälauma hallitsi joukkueiden edellistä kohtaamista Tervahallilla mielin määrin, mutta tällä kertaa tilanne oli toinen. Sarjataulukon vastakkaisista päistä löytyvät joukkueet tarjosivat yleisölle loppuun asti jännittävän näytelmän. Toisessa erässä näytti jo siltä, että kotijoukkue pääsee karkaamaan vierailijoilta, mutta rovaniemeläiset nousivat taisteluun mukaan ottelun kolmannessa erässä.  Lopulta Sastamolo onnistui säilyttämään maalin johtoasemansa summerin vihellykseen asti ja juhli täysiä pisteitä. Kotijoukkueen karsintapaikka on jo selvä, kolmeen viimeiseen otteluun sarjakärki lähtee lohkovoitto mielessään.

Pohjolan Sanomat: Sastamolo – Santa’s Utd, 13.2.2016