Naiset voittoputkessa

Tuntuu että jokainen kerta, kun olen otsikoinut päivitykseni yllämainitulla tyylillä joukkueen seuraava peli on ollut sekä tuloksellisesti että pelillisesti pettymys. Toivottavasti näin ei käy tällä kertaa. Lauantaina 26.5.2012 City Sport Areenalla pelattiin naisten ykköstä. Merilappi Unitedille asteli vastaan Seinäjoen Mimmiliiga. Sarjataulukossa MelU on tehnyt nousua, kun taas SeMi on juuttunut Pohjoisen lohkon hännille.

Ottelu oli kauttaaltaan kotijoukkueen painostusta, aloituksesta loppuvihellykseen. Ensimmäisellä puoliajalla MelU:n painostus ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta. Sen sijaan vierailijat onnistuivat iskemään ottelun ainoasta paikastaan taukolukemiksi 0 – 1. Ottelun 19. minuutilla SeMin maalilla loistavia otteita esittänyt Aline Villares Reis vapautti pitkällä avauksella Sara Pöntisen läpiajoon. MelU:n puolustus uinahti pahasti ja Ida-Sofia Helppikangas jäätyi maalillaa, kun Pöntinen sivalsi vieraat johtoon. Tämä jäikin seinäjokelaisten ottelun ainoaksi paikaksi.

Toisella puoliajalla kotijoukkue sai maalihanansa auki, kun Grace Adisa nousi laidalta ja syötti maalin eteen Joy Okwodualle. Ottelun 56. minuutilla hän tasoitti lukemiksi 1 – 1 lähietäisyydetä. Toistamiseen sama parivaljakko oli asialla ottelun 70. minuutilla. Okwodua viimeisteli lähestulkoon identtisestä paikasta lukemiksi 2 – 1. Kuusi minuuttia myöhemmin vaihdosta sisään tullut Anna Keränen lisäsi kotijoukkueen johtoa maaliviivalta lukemiin 3 – 1, syöttäjänä tällä kertaa Okwodua. Paljon paikkoja ottelussa hankkinut ja tuhlannut Natalia Kuikka pääsi vihdoin maalin makuun loppu hetkillä, kun Camilla Kari tarjoili hänelle syötön aivan maalin edessä. Loppulukemiksi kotijoukkueelle 4 – 1, kun ottelua oli pelattu 91. minuuttia.

Ottelun tilannekooste jäi kovin yksipuoliseksi, sillä seinäjokelaisten visiittejä kotijoukkueen kenttäpuoliskolla ei oikein voinut tilanteiksi kutsua.

Merilappi United – Seinäjoen Mimmiliiga, 26.5.2012, City Sport Areena, Kemi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s