Nihkeän väännön nihkeä tulos

Sateinen sunnuntai ja kamera käy! Sauvosaaren takakentän avausvääntöä oli todistamassa reilut 500 silmäparia. Vastakkain PS Kemi ja Porin Palloilijat. Viime kaudella kärkikahinoissa mukana ollut PoPa on aloittanut kautensa kangerrellen, mutta viime pelien myötä pistetili on saatu avatuksi. Kemin joukkue on onnistunut viime pelien aikana tilkitsemään puolustuksensa hyvin, sillä edellinen omiin mennyt on kesäkuun alusta FC Lahtea vastaan.

Ennakot ottelulle olivat mielenkiintoiset ja kevyesti ripotellut sade toi oman mielekkään lisän Sauvosaaren kahinaan. Mitä lopulta jäi käteen:

PS Kemi vs. FC PoPa, Kemin Sauvosaari, 19.6.2011

Ei juuri mitään. Tasapaksu vääntö molemmilta joukkueilta, jossa kukaan ei erottunut edukseen. Muutama hassu paikka joista paremmalla viimeistelyllä olisi saatu peliin hieman lisäjännittystä.

Jos jotain positiivista etsitään, niin omiin ei kemiläiset päästäneet vieläkään maalia, vaikka erittäin lähellä se olikin. Seuraavaa kuninkaiden peliä pääseekin Sauvosaaressa seuraamaan heinäkuun puolella. Sitä ennen pyörähdetään pariin otteeseen Torniossa kameran kanssa. Kiitos ja kuulemiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s