Osa 2

Tuomari on nuija! Meidän joukkue toimii oikein.

Harmittavan yleinen reaktio valmentajilla/vanhemmilla kovan tuomion jälkeen on sadatella erotuomarin ratkaisua. Eritoten, kun punainen kortti on heilahtanut oman joukkueen pelaajalle. Tällaisesta tilanteesta sain esimerkin eräässä junnupelissä, jossa pelaajan loukattua henkilökohtaisesti toisen joukkueen pelaajaa sai kyseinen pelaaja punaisen kortin. Avustavan erotuomarin ollessa hereillä tilanne ei jäänyt erotuomarikolmikolta huomaamatta.

Tilanteessa mielestäni ei ollut ihmeellistä se kuinka erotuomari tähän reagoi (itse en ollut viheltämässä), vaan tyyli jolla menetyksen kokeneen joukkueen valmentaja, sekä kentän laidalla olleet vanhemmat tähän reagoivat. Valmentaja mietti isoon ääneen miten erotuomari tällaiseen ratkaisuun päätyi. Ymmärrystä tietenkin siihen suuntaan, että hän ei välttämättä kuullut tätä solvausta, josta kortti vilahti. Sen jälkeen ihmettelin vanhempien kannanottoja. Heidänkään korviin tilanne ei kantautunut, mutta kommentit paljastavat heidän sinisilmäisyytensä:

– Miten tämä voi olla mahdollista. Aina täällä vedetään raa’asti kotiin päin, kun tänne tulemme pelaamaan.

Sen olisi vielä jollain tavalla ymmärtänyt, jos tilanne olisi jäänyt tähän, mutta jälkikäteen otettiin kantaa jokaiseen vihellykseen kuuluvaan ääneen (jotta tuomari varmasti kuulisi tehneensä jälleen virheen) tyyliin:

– Meidän pelaaja olisi saanut jo punaisen.

Kaiken kruunasi ottelun tauko, jolloin ulosajettu pelaaja tuli kertomaan mitä oli tehnyt. Poika kertoi hienosti ja valehtelematta (ainakin näin oletan) miten oli solvannut vastustajaa. Tunnustuksen jälkeiset tapahtumat ihmetyttävät itseäni suuresti. Vanhemmat kysyivät mitä vastustaja teki johon poika vastasi, että kilpakumppani oli kiroillut, muttei mitään loukkaavaa tai henkilökohtaista.

Tästä se riemu vasta repesi. Vanhemmat eivät toruneet poikaa hänen omasta teostaan, vaan alkoivat puolustelemaan pojan tekoa ja sättimään tuomaria siitä, kuinka oikeudenjakaja oli saattanut heittää pojan ulos solvauksesta. Sen jälkeen alkoi myös pojan reaktiot muuttua. Hän tunsi kokeneensa vääryyttä, ja että hänellä olisi ollut oikeutus tekoonsa.

Oikeuttaako se vastustajan solvaamiseen ja homotteluun jos toinen kiroaa yleisesti? Siitäkin olisi ehkä ollut keltainen kortti paikallaan, sitä en kiellä.

Lopulta me tuomarit ihmettelemme miten tällaisia rasistisia ja henkilökohtaisia luokkauksia kuulee peleissä kokoajan enemmän. Kai niitä kuulee, kun vanhemmat sinisilmäisyyttään, ja ehkä myös tunteiden vallassa, pelikentän laidalla antavat tukensa tällaiselle toiminnalle.

Olisiko aika jo myöntää, että joskus vika voi olla meidän omassa pelaajassa ja hän ansaitsi ulosajon. Vika ei aina voi olla siinä tuomarissa, joka hänet heittää pihalle, eikä siinä avustavassa joka kuulee tilanteen.  Vai onko mahdollista, että kentällä on vain yksi henkilö, joka tekee virheitä?

Tärkeintähän kuitenkin on, että tällaiset ylilyönnit saadaan pois jalkapallossa.

Terveisin
Tälläkin kertaa sokea, muttei kuuro